Täyden kuun aikaan.

29.9 2015 Päästiin alkuun

Liekö ollut täysikuulla osuutensa siihen, että nukuimme normaalia lyhyemmät unet. Sanotaan, että kuuhulluus vaikuttaa toisiin ihmisiin unettomuutena, toisiin muuten vain hulluutena. Hullua, tai ei, aloitimme uuden Caminomme...... täyden kuun aikaan.

Oli kaunis aamu, pientä usvaa nousi joelta, lämpömittari näytti +16 astetta. Reippain mielin astelimme ulos kaupungista täyden kuun suuntaan.

Hyvin nopeasti sillan jälkeen kaupunki loppui. Oli melkein maalaismaisemaa, hevosia laitumella, ennen kuin viiden kilometrin jälkeen olimme Camas kylässä. Voisi kai kutsua Sevillan lähiöksi. Siellä oli useita mammuttimyymälöitä - myös Decathlon urheiluliike. Puolisen tuntia jouduimme odottelemaan liikkeen avautumista.
Olimme jo kotona tutustuneet rinkkavalikoimaan, joten oikea löytyi nopeasti. Uskoimme 30 litraisen riittävän Arjalle. Kuitenkin vähän epäröimme ja jätimme vielä toisen, minua varten, ostamatta.
Liikkeen ulkopuolella heti siirsimme tavarat uuteen rinkkaan ja irrottelimme vanhasta kaikki irti lähtevät hihnat ja kuminauhat talteen. Niistä saimme oivallisen kuminauhan, jolla kiinnitimme makuupussin uuden repun ulkopuolelle, repun päälle.
Vanha, risaisuudestaan huolimatta, hyvin palvellut reppu jäi liikkeen roskikseen.

Santiponce'n kylä tarjosi sopivan taukopaikan, ennen siirtymistä iltapäiväksi Andalucian paahtavan auringon alle.

Edessä oli viivasuoraa hiekkatietä 15 kilometriä Guillena kylään, jossa aioimme yöpyä. Mittari näytti +33 astetta, eikä koko matkalla ollut minkäänlaista puustoa tai muutakaan varjoa helpottamaan oloa.

Juomasäiliömme joutuivat heti kunnon testiin ja hyvin toimivat. Sen lisäksi, että letkusta oli helppo "naukkailla", huomasimme oitis, että vesi säilyi edes hiukan viileänä repun sisällä, kun se ei ollut suoranaisessa auringonpaisteessa.

Olimme tuollaisiin viivasuoriin teihin tottuneet kevään reissulla, mutta nyt oli lämpötilan takia täysin uusi tilanne. Oli ikään kuin pakko pitää sellaista tahtia, että varmasti jaksaa perille asti. Juoda riittävästi sekä pitää taukoja. Ja varjossa, jos sellainen ikinä mistään löytyy.

Olimme nyt aivan kahdestaan, eikä koko päivänä näkynyt muita vaeltajia. Ei myöskään paikallisia, paitsi yksi ratsumies paimentamassa suurta vuohilaumaansa.

Kohdallamme vuohilaumasta yksi pelkäsi meitä ja piiloutui ojaan. Paimen ei sitä huomannut, joten hihkaisimme hänelle ja näytimme paikan. Mies tuli hakemaan karkurin, kiitteli kovasti ja sanoi, että ei se sieltä tule jos koirat sitä etsivät, se pelkää niitä.

Me saimme hyvän mielen. Paimen sai karkurinsa ja vuohi säilytti henkensä. Tuollaisessa pätsissä olisi sillä tullut tukalat olot siellä ojassa.

Aikanaan Guillena'an selvisimme ja majoituimme yksityiseen Luz del Camino alberqueen.

Hospitalera otti vastaan aito espanjalaiseen tyyliin, poskisuudelmin. Sanoi heti ensimmäiseksi, että olkaa kuin kotonanne.

Maksu oli 12eur/henkilö ja siihen kuului myös aamupala sekä emännän hoitama pyykinpesu. Viittasi lievästi siihen suuntaan, että täällä maksut ovat ehkä hieman korkeammat kuin ranskalaisella reitillä.

No, ei sentään. Se käsitys rapisi nopeasti, kun olimme lähibaarissa Menu'lla. Kolmen ruokalajin, ihan kunnollinen ateria maksoi 6eur/nuppi, juomineen.

Siinä aterioidessamme ulkona nousi melkoinen myräkkä. Ukkonen paukkui ja salamoi, mutta satoi vain muutama pisara.

Rajuilman ohimenoa odotellessamme katselimme telkkaria. Härkätaistelua, kuinkas muuten, ollaanhan Andaluciassa.