Kinkkua ja kotkia.

3.10. 2015 Yhtä suurta eläintarhaa

Uuden päivän aluksi kuljettiin Almaden'in sähkölaitoksen ohi. Andalucian auringon noustessa sähköntuotanto käynnistyy.

Espanjassa tällainen kaupungin liepeillä oleva paneelirivistö on tuttu näky. Pohdittiin sitä, kuinka puhtaana täällä maaseudun ilmasto pysyy. Ei ole minkäänlaiset öljy, puu, kivihiililaitokset tuottamassa tarvittavaa energiaa.

Siitähän seuraa suoraan myös se, että kaikki täällä tuotettu elintarvike on taatusti saastevapaata.

Tärkein tämän seudun tuotanto liittyy oliiveihin - "Espanjan juokseva kulta", eli oliiviöljy on tärkein. Tottahan itse oliivit sellaisenaan ovat suuri tulolähde. Siis sellaisenaan niitä ei voi syödä, ovat kovia ja kitkeriä, mutta kun ne liotetaan suolassa tai hapatetaan , tulee niistä maukasta naposteltavaa.

Oliivien korjuu olikin juuri täydessä käynnissä.

Viimeiset taipaleet Andalucian puolella olivatkin yhtä suunnatonta oliivilehtoa. Kumpuilevia helppokulkuisia polkuja maastossa, jossa siellä täällä käyskenteli tummanruskeita possuja vapaana.

Toki ne laajassa mitassa aitauksissa olivat, mutta aitaukset saattoivat olla neliökilometrejä suuria.

Moneen kertaan keskustelimme, miten onnellisen possunelämän nuo otukset saavat täällä elää puhtaassa, raikkaassa ilmassa laajoilla laitumilla. Aika ajoin laitumilla näkyi myös suuria vuohilaumoja. Oli tietenkin myös lehmiä ja upeita hevosia.

Hevoset olivat ilmiselvästi urheilukäyttöön kasvatettavia, ei mitään työjuhtia. Nämä saivat elää huoletonta hevosenelämää, ilman pieniä aitauksia tai karsinoita, toisin kuin suomalaiset kilpakumppaninsa.

Entäs nämä sankarit. Siinä kaverukset paistattelevat kylki kyljessä auringossa kylpien. Onnellisimmillaan nuo otukset näyttivät kuitenkin olevan mutalamminkoissa piehtaroidessaan.

Hyvän elämän saavat nämä possut elää vapaina ja onnellisina. Käyskennellä laajoilla laitumilla mutalikkoja tonkien.

Loppujen lopuksi niidenkin kohtalo on karu. Ilmakuivattu kinkku on espanjalaisen ruokapöydän suuri herkku. Ja nämä ruskeat Andalucian pohjoisosissa ja Extremaduran alueella kasvatettavat possut ovat se raaka-aine. Yleinen nimitys tuolle kinkulle on Serranon kinkku. Kuitenkin tällä alueella kasvatettavalla kinkulla on oma nimensä - Iberian kinkku. Iberian kinkku saa nimensä siitä, että noiden possujen pääasiallinen ravinto on tammenterho - täsmällisemmin Rautatammen. Sitä täällä kasvaa luonnonvaraisena ja se antaa possunlihalle ihan oman makunsa.

Siellä me possujen ja muiden eläinten seassa päiväkausia tallustelimme. Monet kerrat päivässä juttelimme siitä, miten erilainen tämä reitti oli edellisen Caminomme, ranskalaiseen reittiin verrattuna. Siellä kuljettiin kylästä kylään, kahvitupia oli suhteellisen tiuhaan tahtiin. Täällä sellaisesta ei puhettakaan. Aamulla liikkeelle luontoon - illalla vasta löytyi asutusta.

Olimme sanomassa hyvästit Andalucian maakunnalle saapuessamme Monesterio'n kaupunkiin. Vähän ennen kaupunkia reitti kulkee erityisen kauniissa laaksossa melkoisten vuorten ympäröimänä.

Laaksosta tie kohoaa hiljalleen kohti kaupunkia.

Oikealla puolella olevan vuoren yllä liiteli muutamia kotkia. Kohta kotkia tuli lisää. Ja aina vain lisää. Laskimme parvessa kolmekymmentä. Ei, mutta parvia tuli vuoren takaa aina vaan - pian kotkia oli yllämme sadoittain - tuli kyllä Hitchcokin linnut mieleen.

Kotkia oli ilmassa ja oli maassa. Emme aivan niin ornitologeja ole, että olisimme tunnistaneet lajeja. Joukossa oli suurempia ja pienempiä. Kuvan kotkat lienevät Hanhikorppikotkia. Myös Maakotka on yleinen ja mielestämme tunnistimme hieman pienemmän Keisarikotkan joukosta. Näiden lisäksi tuolla seudulla voi nähdä vielä ainakin Munkkikorppikotkia ja Vuorikotkia.