Iltahartaus

12.10.  2016  Viimeinen ilta ennen Santiagoa.

Kaukana kimmeltää tähti,

jota kohti me raahaudutaan,

niin kuin aavikon ahkerat kuoriaiset,
päivä kerrallaan.

Näin laulaa Tuure Kilpeläinen Erämaa, Erämaa laulussaan.

Mikäpä paremmin kuvaisi meitä täällä raahautumassa kohti tähteä  - Santiagoa.

Kuoriaisilta näyttivät toisetkin sateessa viitat yllänsä taivaltavat kulkijat sumuisessa ja sateisessa aamussa.

Santiago oli nyt jo niin lähellä ja mieliala niin korkealla, ettei pieni sade tuntunut missään.

Jaksoimme ihastella "pilviin asti" kohoavia vanhoja eucalyptuspuun runkoja. Yhtä lailla suunnattomilta, pilviin ulottuvilta, näyttivät mahtavat sillat Puente Ulla kylän kohdalla yli sumuisen Ulla-joen .

Viimeinen ilta ennen Santiagoon saapumista vietettiin Onteiro nimisessä kylässä kunnallisessa alberguessa. Albergue oli aivan uusi - tai siis vanhasta kivirakennuksesta juuri uudeksi kunnostettu.

Siisti, valoisa, ja avara rakennus piti sisällään myös modernin keittiön. Mutta ei ainoatakaan astiaa tai muitakaan keittiövälineitä.

Tämä outous on erittäin yleistä galicialaisissa kunnallisissa albergueissa.

Ei oikein ymmärrä, mitä varten tehdään hienot keittiöt nykyaikaisine liesineen kaikkineen, kun ei ole millä liesillä mitään keittäisi.

Olimme jo tunteja tuudittautuneet ajatukseen, että olemme alberguessa aivan kahdestaan.

Illansuussa tilanne kuitenkin muutttui.

Tieltä alkoi ilmestyä pieniä "kuoriaisia", yksi toisensa perään.

He olivat nuoria, noin kaksi kymppisiä slovakialaisia. Heitä tuli kaikkiaan kaksitoista - ja yksi vanhempi herrasmies heidän ryhmänjohtajanaan.

Nuoret olivat eloisia, puheliaita ja yllättävän halukkaita juttelemaan meidän kanssamme. Englannin kielellä haasteltiin.

Kerta kaikkiaan mukavia nuoria.

Meidän piti kipaista parin kilometrin päässä, jyrkän mäen alla olevassa kylässä "iltapalalla". Meillä kun ei ollut mitään kattilan tapaistakaan, millä keittää edes vettä.

Tulomatkalla huomasimme, että aivan alberguen vierellä olevassa pienessä Capilla de Santiagossa oli iltamessu meneillään. Olimme iloisia ja osallistuimme tunnelmalliseen messuun.

Alberguelle palatessamme yllätyimme perusteellisesti siitä, että tuo nuorten slovakialaisten joukko oli kokoontunut ruokailuhuoneeseen  -  ja heillä oli iltahartaus meneillään.  Joukon vetäjänä oleva mies olikin pukeutunut papin asuun ja johti hartautta. Useampia hartaita lauluja laulettiin ja pappi johti keskusteluja  - luki rukouksia.

Me hiippailimme vähin äänin peteihimme hiljentymään. Tuokion kuluttua nuoret tulivat myös.

Hiiskahdustakaan ei salista kuulunut. Uskomatonta oli heidän huomaavaisuutensa meitä vanhempia "nukkujia" kohtaan.

Kiitos heille.